maanantai 31. lokakuuta 2011

Zdrastvuj

Kävin viikonloppuna aikavyöhykematkalla Murmanskissa. Mennessä siirrettiin kelloja kaksi tuntia eteenpäin, ja tästä aiheutunutta jetlagia yön yli hotlan diskossa hoideltuani myöhästyin Pasvikturistin bussista joka vei muun porukan sightseeingille.

Sunnuntain vastaisena yönä kellot siirrettiin talviaikaan, paitsi Venäjällä. Mutta minun Moskovan aikaan laitettu kännykkäni ei ollut tietoinen siitä, ettei Venäjä enää kääntelekään kelloja. Niinpä se oli asettanut itsensä entiseen Moskovan talviaikaan, eikä siis soinut silloin kun olisi pitänyt. Tällä kertaa kaverit koputtivat ovelle joten ehdin aamiaiselle, shoppailemaan ja syömään lounastakin ennen kuin lähdettiin takaisin Kirkkoniemeen.

Mutta siis kolmen tunnin aikaero naapurimaiden välillä, se on kaiketi melko ainutlaatuista koko maailmassa. Ja kertoo siitä miten hirveän idässä me täällä Etelä-Varangissa ollaan, ja Keski-Euroopan aikavyöhyke on tähän aikaan vuodesta ihan sanonko mistä. Eipä ollut Murmanskissa pilkkosen pimeää neljältä iltapäivällä kuten täällä!

------->

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Elossa

Laitanpa työnantajan maksamalla ajalla tänne pienen viestin kun on vähän hiljaista taas täällä blogisivulla. Eli kaikille tiedoksi että olen edelleen elossa. :) Jos joku vaikka ehti toivoa jotain muuta...

Siinä ne olivatkin tärkeimmät kuulumiset. Lunta ei ole tullut vielä (mikä on todella epäreilua koska sitä on satanut jo etelässäkin), autossa on vielä kesärenkaat; Hurtigruta ei saapunut tänään syyskuisen tulipalon aiheuttaman laivavajauksen takia, mutta huomenna sekin taas tulee. Ja olen tehnyt työnantajalle selväksi että en ole mikään 19-vuotias työelämään tutustuja (joihin täällä epäilemättä ollaan enemmän totuttu) vaan minulla on jo jonkinlainen hämärä käsitys siitä että Norjan työsopimuslaki saattaa koskea jopa tätä nykyistä työpaikkaani eikä sitä voi ihan oman mielensä mukaan soveltaa. :D Ja onneksi meitä "kalkkiksia" on täällä useampi, joten en taistele yksin tuulimyllyjä vastaan. Tuulimyllyt ovat sitä paitsi ihan kivoja, mutta tietenkin hiukan... tuulella käypiä.

Niin ja revontulien bongaus on käynnistynyt, turistit kyselevät että mihin aikaan ja missä suunnassa, ja voisinko jo laittaa ne päälle. ;) Muutama aika hyvä revontuli-ilta täällä onkin jo ollut. Ja lumihotellia kyseltiin useaan kertaan jo syyskuussa. Ensin olin vähän että öö, kysyyköhän tuo nyt ihan tosissaan että missä se lumihotelli on (kun silloin oli vieläpä aika lämpimiä päiviä), mutta kyllä jotkut siis ilmeisesti kuvittelevat lumihotellin olevan pystyssä vuoden ympäri.

Tulisi nyt edes sen verran lunta että maisema vähän valaistuisi.