Finnmarksløpet, maailman pohjoisin koiravaljakkokilpailu, on nyt täydessä käynnissä täällä Itä-Finnmarkussa, ja vaikken ole paljon ehtinyt seuraamaan niin joitakin valjakoita olen nähnyt. Eilen illalla käytiin Neidenissä hakemassa miehen veli joka oli täällä yhden yön lähteäkseen aamupäivällä lentokoneella Keski-Norjaan, ja ajoimme Neidenin Fjellstualle vilkaisemaan mitä tapahtuu. Siellä näkyi sillä hetkellä väsyneitä koiria jotka nukkuivat kerällä pehkujen päällä, ja NRK:n lähetykseen valmistautuvat Lars Monsen ja Anne Rimmen parin koiran kanssa nuotion ääressä.
Tänään moni valjakko saavutti Kirkkoniemen, jossa ne kääntyvät lähteäkseen takaisin kohti Altaa, eri reittiä.
| God tur videre! |
Ihania kuvia ja inspiroivaa kirjoitusta.
VastaaPoistaYlläpidämme lastenkotia Ukrainassa. Talvella on usein tiet sellaisessa kunnosa ettei pääse edes hevosella kulkemaan.
Olen jo vuoden verran miettinyt ajokoirien hankkimisesta. Ei vielä riitä tiedot kasvatukseen ja koulutukseen.
Hei Mirjam, ja kiitos! :)
VastaaPoistaTuntuuhan siinä vetokoirien kouluttamisessa menevän ainakin aikaa, mutta toki niitä voisi siellä käyttää ihan oikeina hyötyeläiminä, ei pelkästään harrastuksena. Käytetäänkö siellä muuten moottorikelkkoja?
Kiitos vielä kun "kävit", ja oikein hyvää maaliskuun jatkoa teille ja lapsille!