maanantai 2. toukokuuta 2011

Olipas todellakin

rauhallinen vappu. :D Mies kävi sentään todistamassa jotain pilkkikilpailuja Ifjordfjelletissä, minä murjotin senkin ajan kotona. Enkä avannut edes yhtään kuoharipulloa, vaikka mies voitti niitä perjantaina työpaikan viiniarpajaisissa kokonaista kolme kappaletta! (á 2 dl...)

Illalla kävin Santun kanssa kuitenkin Pasvikissa. Ajattelin että kun lähipäivinä pitää vaihtaa kesärenkaat ja tämä on noiden nastarenkaiden viimeinen talvi, niin pompitaan ja täristellään sitten vielä koko rahan edestä. (Siis se tie on varsinkin näin keväällä kokonaisuudessaan kamala ja paikoin järkyttävä.)

Vein koiran katsomaan oikein nähtävyyttä Svanvikin lähellä, jotain vanhaa tilaa jonne tosiaan osoitti sellainen nähtävyys-kyltti. Ja Santtu kunnioitti paikkaa tekemällä aitan nurkalle komean läjän. Sitten jatkettiin vähän alemmaksi Pasvikdalenia, ajattelin että jos näkyisi joutsenia siellä missä jäät ovat lähteneet joesta. Skrøytnesissä olikin kaksi joutsenta vedessä ja yksi ilmassa. Ja muuten näkyi eläimiä puolen tunnin aikana enemmän kuin meillä kotona koko vuonna. :D Kyllä Pasvikissa on siis elämää! Pilvistä ja hämärää oli eivätkä ne elukat tulleet lähelle vaikka kuinka nätisti kutsui, mutta jos sitten joskus paremmalla ajalla.

3 kommenttia:

  1. Onpas siellä tosiaan elämää monenlaista! Meidän nurkista löytyy lähinnä kissoja, tosin monenvärisiä sellaisia, ja joskus on nähty pari sorsaakin lähiojan pientareella kinastelemassa :)

    VastaaPoista
  2. Meiltä on kissatkin hävinny! :)

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan tuon, etta Pasvikin tie on huonossa kunnossa. Meinasin alkaa vaittamaan vastaan kun sanoit, etta Pasvikissa on elamaa.. mutta en vaitakaan kun katsoin videon;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :o)