lauantai 11. helmikuuta 2012

Burning burning...

Eli näin kävi sille pystille jota tuossa vähän alempana yhdessä postauksessa kuljetetaan perävaunussa.

Kuten eräs kommentoija paljastikin, kyseessä oli tosiaankin maailman pienin hotelli, suomalaisen Sami Rintalan suunnittelema ja rakentama teos. Kirkkoniemessä on ollut tällä viikolla taas talvifestivaali Barents Spektakel, ja tuo hotellin polttaminen palomiesten tiukan valvonnan alla oli yksi ohjelmanumero. Olin työvuorossa ja unohdin kamerankin kotiin, joten kännykällä nappasin ovenraosta kuvan paikalle porhaltavasta paloautosta. :P

Vaihdoin muutaman sanan arkkitehti-taiteilija Rintalan kanssa, joka ei vaikuttanut olevan surullinen hengentuotteensa kohtalosta. Uusia projekteja on kaiken aikaa suunnitteilla.


En päässyt hotellin raunioille paistamaan makkaraa, mutta yöllä olin Sandnesissa juhlimassa ex-työkaverini synttäreitä laavubileissä ja siellä riitti kaikenlaista syötävää. Santtukin oli mukana ja pääsi kerrankin aikaisin aamulenkille. Liftasimme tosin alkumatkan taksin kyydissä, mutta viimeiset kahdeksan kilometriä kävelimme kotiin. Santun mielestä oli kerrassaan kiva yö. :)



Tämä päivä on jostain syystä kulunut lähinnä sohvalla huonoja tv-ohjelmia puolella silmällä katsoen. Mies on huomiseen asti mökkeilemässä "saunajenginsä" kanssa, joten saan riidellä kaukosäätimestä vain itseni kanssa.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :o)